Terveystarkastus Sairaudet ja käytöshäiriöt Kasvaimista

Hiiren terveys

Hengitystieoireet / Silmät / Kasvaimet ja paiseet / Häntä / Iho-ongelmat / Tapaturmat / Epilepsia / Suoliston ja takapään ongelmat / Muut epämuodostumat / Käytöshäiriöt / Tartuntataudit: Sendai-virus / MHV / Tyzzer / Salmonella / Helikobakteerit

Kaikki kuvat on klikattavissa isommiksi.

Yleisimpiä terveysongelmia

Yleistä hengitysoireista

Hiirestä ei normaalisti kuulu mitään ääntä, lukuunottamatta satunnaiset välienselvittelyyn tai astumiseen liittyvät piippailut tai pienten pesäpoikasten piipitys. Kaikki seuraavat äänet ovat merkkejä jostain hengitystiesairaudesta: rohina, aivastelu, kuuluva tuhina, "pulputus", "sirkutus", jne.

Tauti voi olla lievä tai erittäin vakava, melko usein myös tarttuva. Lievimmissä tapauksissa kyse on esim. vedon aiheuttamasta vilustumisesta, vakavimmissa tarttuvasta virustaudista joka voi viedä mennessään suuren osan hiirulaa.

Ensiapuna oireileva hiiri tulee eristää ja laittaa lämpimään ja rauhalliseen paikkaan. Hoitoon voi kokeilla antibioottikuuria, mutta ne eivät usein tepsi. Eläinlääkäri voi määrätä hiirelle antibioottia (sitä EI saa ilman reseptiä mistään). Suositeltavin antibiootti rohinoiden hoitoon on Baytril, mahdollisesti myös Vibravet, Ditrim:istä ei ole hyötyä.

Rohina saattaa mennä ohi itsestään jonkin ajan kuluttua. Se uusii kuitenkin melko helposti. Mikäli hiiren yleiskunto huononee, se tulisi lopettaa. Ääntä pitävän hiiren lopetus ei ole välttämätöntä mikäli se on reipas ja muutenkin hyväkuntoinen, ja pystyy elämään normaalisti laumansa jäsenenä ilman että se tartuttaa muita.

Rohisevia tai muuten hengitystieoireilevia hiiriä ei pidä myydä eikä teettää niillä poikasia. Oireilevaa hiirtä tai sen asuinkumppaneita ei pidä viedä näyttelyyn.

Kuntonsa menettäneitä hengityselinongelmaisia (rohisevia) hiiriä. Kuva: Kaisu Airaksinen.	Selkeästi alipainoinen hiiri. Kuva: Kaisu Airaksinen

Hengitysteiden mykoplasmoosi

Tavallisia oireita ovat yskiminen, nuha, apaattisuus sekä jo kroonisiksi muuttuneissa tapauksissa selvä yleiskunnon heikentyminen. Kun hiiri sairastuu mykoplasmoosiin, sen hengitys vinkuu ja rohisee. Sairastunut hiiri tulisi eristää muista, ettei se tartuttaisi muita hiiriä. Hiirtä kannattaa tarkkailla jonkun aikaa, koska jos se on vain vilustunut, niin se paranee. Mykoplasmoosiin lääkitys ei auta. Antibioottikuuri saattaa poistaa oireilua vähäksi aikaa, mutta hiiri ei parane kokonaan. Oireeton mykoplasmoosin saanut hiiri voi kuitenkin tartuttaa muita terveitä hiiriä. Sairastunutta hiirtä ei saa käyttää jalostukseen koska se voi periyttää mykoplasmoosin poikasilleen. Rotat ovat hyvin yleinen mykoplasmoositartunnan lähde, mistä syystä hiiriä ja rottia ei suositella pidettäväksi samoissa tiloissa.

Takaisin alkuun

Yleistä silmistä

Terveet hiiren silmät ovat täysin avoimet, symmetriset, vailla sameutta ja vuotoa. Kaikki poikkeamat näistä viittaavat jonkinlaiseen silmän sairauteen tai tapaturmaiseen vikaan.

Turvonnut silmä

Hiiri, jonka toinen tai molemmat silmät ovat turvonneet, tarvitsee ehdottomasti välitöntä hoitoa. Turvonnut silmän seutu liittyy joko silmän takana kasvavaan kasvaimeen, tulehduksen tai silmän puhkeamiseen.

Puhjennut silmä on yleensä hyvin helppo todeta, sillä silmässä on vähintäänkin selkeä reikä. Mikäli vammasta on ehtinyt kulua jonkin aikaa, silmä voi olla jo kuivunut tai sen päälle voi olla kovettunut eritekerros. Toimenpidevaihtoehtoja ovat joko hiiren lopetus (voi olla armeliainta kivun pitkittymisen välttämiseksi) tai eläinlääkärin suorittama operaatio, jossa vammautunut silmä poistetaan ja hiirelle määrätään antibiootti- ja kipulääkitys.

Mikäli itse silmä on ehjä, turvotus voi johtua myös muusta tulehduksesta. Silmän alla voi olla jopa paise tai kasvain. Tulehduksen tai paiseen hoitona on eläinlääkärin määräämä antibioottikuuri sekä silmätipat. Jos kyseessä on kasvain, sitä ei voi parantaa ja hiiri on lopetettava. Myös hankalassa paisetapauksessa hiiri voi olla syytä lopettaa, sillä silmän alla sijaitsevaa paisetta ei oikein voi puhkaista ja tyhjentää.

Tapaus, joka näyttää silmävammalta, ei varsinaisesti puhjennut, mutta silti pistemäinen vaurio. Saattaa toki olla myös kaihi. Kuva: Elina Vornainen.

Rähmivät/vetistelevät silmät

Harmittomimmillaan silmien vuotaminen ja rähmiminen (silmä saattaa jopa muurautua umpeen) voivat aiheutua väliaikaisesta silmien ärtymisestä esim. hienojakoisen kuivikkeen tai vedon takia. Tällöin oireilu menee ohi ärsytyksen aiheuttajan poistuttua. Rähmivää silmää voi pyyhkäistä varovasti booriveteen kastetulla pumpulipuikolla. Voit myös käyttää koirille ja kissoille tarkoitettua silmävettä, jota saa hyvin varustetuista lemmikkieläinliikkeistä. Jos sinulla ei ole kotona silmävettä, niin kiehauta vesi, anna sen jäähtyä ja pyyhkäise sillä. Mikäli näin ei tapahdu, kyseessä on hoitoa vaativa silmätulehdus, johon eläinlääkäri voi määrätä antibioottia ja silmätippoja. Mikäli hoidotkaan eivät tehoa, kyseessä voi olla perinnöllinenkin vika, joka voi johtua esim. sisään kasvavista silmäripsistä tai silmää kohti kaareutuvista karvoista pitkä- ja kiharakarvaisella hiirellä. Tällöin hiirtä ei pidä käyttää jalostukseen.

Huonokuntoinen hiiri, jonka silmätkin rähmivät. Kuva: Elina Vornainen.

Tihrustavat silmät

Jos hiiri pitää jatkuvasti molempia silmiään vähän puoliummessa, kannattaa ensiksi tutkia tarkkaan ovatko silmäluomet hiukan turvoksissa ja onko niissä hilsettä. Tällöin kyseessä on todennäköisimmin hilsepunkkiongelma, johon on hoito-ohjeet ulkoloisketjussa. Mikäli mitään tällaista vikaa ei löydy, eivätkä silmät myöskään vuoda, syynä silmien tihrusteluun saattaa olla muusta sairaudesta johtuva kipu - tällöin on havaittavissa myös muita oireita: turkki voi olla pörröllään ja hiiri kyyristelee. Myös ärsyyntynyt/kiukkuinen hiiri voi siristää silmiään (tarkasta ettei pahantuulisuus johdu ulkoloisista). Vain toisen silmän siristely viittaa johonkin tulehdukseen/vammaan/ärtymiseen, ks. muut kohdat.

Hiiri tihrustaa silmiään, vaikka tällä yksilöllä ei olekaan varsinaisesti mitään vikaa silmissä. kuva: Anniina Tuura.

Harmaa/samea alue silmässä

Terve silmä on täysin kirkas. Harmahtava/samea alue silmässä on kaihin oire. Kaihiin ei varsinaisesti ole mitään hoitokeinoa. Silmä, jossa on kaihi, on todennäköisesti sokea. Kaihi tulee harvemmin molempiin silmiin, joten se ei usein juuri haittaa hiiren normaalia elämää. Mikäli hiirelle tulee kaihi nuorena tai ennen vanhuusikää, sitä ei tule käyttää jalostukseen, sillä taipumus kaihiin on periytyvä. Ko. hiiren tervesilmäisten sukulaisten jalostuskäytössä tulee käyttää harkintaa.

Kaihi argentella, silmä myös tavallista pienempi. kuva: Anniina Tuura.	Kaihi himalayanilla. Kuva: Kaisu Airaksinen.

Ennenaikaisesti auenneet silmät

Joskus yhden tai useamman poikasen silmät saattavat aueta ennen aikojaan. Syytä tähän ei ole tiedossa. Liian nuorten poikasten silmät eivät kestä tätä ennenaikaista avautumista, vaan silmistä tulee harmaat ja sameat, ja mitä todennäköisimmin sokeat. Tällaiset poikaset voi olla syytä karsia poikueesta pois. Lisäksi kannattaa käyttää harkintaa tehdyn yhdistelmän ja siitä syntyneiden normaalisilmäisten poikasten myöhemmän jalostuskäytön suhteen - ongelma saattaa olla periytyvä.

Kuvaus kasvattajalta: "Näitä oli muistaakseni kolme kpl poikueessa, mutta 5 viikon ikään mennessä silmät oli normalisoituneet ja täysin kirkkaat ja mustat silmät. Parilla tosin tuli myöhemmällä iällä kaihia silmiin/silmään." (KA)

Homotsygoottisen nakuhiiripoikasen silmät, jotka aukesivat jo viikon ikäisenä. Kuva: Kaisu Airaksinen.

Epäsymmetriset silmät

Mikäli silmät näyttävät epäsymmetrisiltä mutta niistä ei löydy mitään vikaa (hiiri ei esim. siristele toista), silmät saattavat yksinkertaisesti olla eri kokoiset. Tästä ei ole hiirelle itselleen mitään haittaa, mutta kuten muidenkin rakennevirheiden kohdalla, hiirtä ei pidä käyttää jalostukseen.

Takaisin alkuun

Kasvaimet ja paiseet

Hiiret ovat kohtalaisen kasvainherkkiä eläimiä. Alttius kasvaimille on kuitenkin yksilökohtainen, ja siihen vaikuttavat perintötekijöiden lisäksi mm. ravinto. Liian rasvainen ja väriaineita/lisäaineita sisältävä ruokavalio voi altistaa kasvaimille. Jos hiirelle tulee kasvain nuorella iällä, sitä ei pidä käyttää jalostukseen. Mikäli hiiri on jo ehtinyt lisääntyä, on varminta sulkea sen jälkikasvu pois jatkojalostuksesta.

Tavallisimmin kasvain on nopeasti kasvava patti, joka ilmestyy tyypillisimmin maitorauhasten alueelle (laaja alue hiiren vatsapuolella ulottuen etujalkojen välistä takajalkojen taakse). Kasvaimet ovat yleisempiä naarailla kuin uroksilla. Kasvaimen saanutta hiirtä ei enää voi parantaa. Kasvainten leikkaaminen hiiriltä ei ole järkevää vähäisen hyödyn takia, kasvaimia ilmestyy pian uusia. Hiiri kannattaa lopettaa ennen kuin kasvain pääsee kasvamaan kovin suureksi. Lopetusta kannattaa vakavasti harkita kun kasvain on peukalonpään kokoinen. Suuri kasvain aiheuttaa hiirelle tarpeetonta kärsimystä, ja iho saattaa jopa repeytyä / hankautua rikki sen kohdalta. Kasvain saattaa ilmestyä "yhdessä yössä" ja kasvaa viikossa parissa huomattavan suureksi.

Ihokasvaimet ovat pieniä, joskus punertavia rypälemäisiä "näppylöitä" hiiren iholla. Ne eivät yleensä johda lopetustarpeeseen. Joskus niistä voi kuitenkin tulla verta vuotavia, jolloin lopetus on armeliain ratkaisu. Näihinkään kasvaimiin ei ole varsinaista hoitokeinoa. Syylä saattaa näyttää samalta kuin ihokasvain, mutta häviää yleensä itsekseen.

Hiirelle ilmestyvä pieni patti ei aina ole kasvain, vaan se voi olla myös paise. Paiseetkin ilmestyvät varsin yhtäkkiä, erityisesti puremakohtiin. Kannattaa huomata että paise ei kasva kuivaa hernettä suuremmaksi. Jos patti on tätä isompi, se on melko varmasti pahanlaatuinen kasvain. Paiseet puhkeavat yleensä itsestään ja parantuvat nopeasti. Paiseen kohdalla voi puhkeamisen jälkeen olla päivän parin ajan hurjankin näköinen "kraateri", mutta se paranee puhtaana pidettynä nopeasti. Joskus paiseen voi joutua puhkaisemaan, ja tällöin hiiri on paras viedä eläinlääkärille, jollet itse ole varma että osaat puhkaista, tyhjentää ja puhdistaa paiseen.

Rasvapatti näyttää kasvaimelta, mutta ei kasva isoksi lyhyessä ajassa, eikä yleensä häiritse hiirtä. Rasvapatteja esiintyy yleisimmin lihomiseen taipuvaisten muunnosten hiirillä, sekä ylipainoisilla eläimillä. Hoitona on ruokavalion keventäminen. Rasvapatti ei välttämättä enää ilmestyttyään paljoakaan kutistu, mutta ruokavalion muutos auttaa ehkäisempään rasvakudoskasvaimen kehittymistä rasvapattiin. Rasvakudoskasvain tuntuu kiinteältä "herneeltä" muutoin pehmeähkössä rasvakerroksessa. Rasvakudoskasvaimet kehittyvät yleensä muita kasvaimia hitaammin.

Kolmessa päivässä oireettomasta tämän näköiseksi - hiirten kasvaimet voivat ilmaantua todella nopeasti! Kuva: Piia Pitkänen.	Erittäin tyypillinen maitorauhas- eli nisäkasvaimen sijainti. Kuva: Anniina Tuura.	Sama hiiri toisesta kuvakulmasta. Kuva: Anniina Tuura.
Kasvaimen alku nakulla, voi olla imusolmuke- tai nisäkasvain, molempia esiintyy kyseisessä paikassa - myös uroksilla. Kuva: Kaisu Airaksinen.	Ihokasvain huulessa. Kuva: Anniina Tuura.	Mahd. alkava ihokasvain peräaukolla. Kuva: Kaisu Airaksinen.
Tässä EI ole kasvain tai muukaan ongelma, vaan onnistuneesti astutun naaraan vahatulppa! Kuva: Kaisu Airaksinen.

Takaisin alkuun

Mutkähäntä ja muut häntäongelmat

Mutkahäntä eli knikki on geneettisesti periytyvä häntävika. Knikin aste vaihtelee lähes huomaamattomasta, vain sormin koskettelemalla havaittavasta vinoumasta aina yli 90^o selkeään kulmaan. Knikki voi esiintyä missä tahansa kohtaa hiiren hännässä. Tällaisella hiirellä ei pidä teettää poikasia, sillä mutkahäntäisyys periytyy poikasille, ja vialla on taipumusta pahentua sukupolvesta toiseen. Näyttelyssä se katsotaan hylkääväksi virheeksi. Jos hiirellä on tapaturman syystä mutka hännässä, niin sillä ei ole merkitystä kasvatuksessa. Ainoastaan syntymäperäiset viat periytyvät. Kasvattajan on kuitenkin oltava täysin varma siitä, ettei knikki ole synnynnäinen

Häntäluutumassa kaksi tai useampi häntänikama on luutunut yhteen, jolloin häntä ei taivu luutuman kohdalta normaalisti. Luutuma tuntuu jäykältä, ikään kuin tavallista paljon pidemmältä häntänikamalta. Luutuma on perinnöllinen, näyttelyissä hylkäävä virhe ja peruste jättää hiiri pois jalostuksesta.

Hännän juuressa tuntuu toisinaan kaksi terävää "nystyrää". Ne eivät ole hännän vikoja, vaan selkärangan ja hännän "siirtymävaiheeseen" ihan asianmukaisesti kuuluvat, vähittäin pitenevät "ulokkeet", poikkihaarakkeet. Kun tunnustelet hännän juurta tarpeeksi, no, syvälle, alat jo tunnustella selkärangan loppuosaa ja se tuntuu jo selvästi erilaiselta kuin häntä. Riippuu hiiren rakenteesta ja lihaksistosta, tuntuvatko nuo selkärangan viimeisten nikamien selkeämmät tai hännän aivan alkuosan nikamien vähemmän slkeät poikkihaarakkeet sormiin vai ei.

Poikkeuksellisen lyhyt häntä voi olla joko synnynnäinen ja näin ollen hiiren jalostuksesta poissulkeva vika, tai tulosta syntymän jälkeisen ensipesun ja napanuoran katkaisun tehneen emon virheestä / yli-innokkuudesta. Emon katkaisemassa hännässä näkyy jo poikasella pieni rupi hännän päässä ja hännän pää on poikkeuksellisen pyöreä. Muista syistä lyhyt häntä kapenee normaalin hännän tavoin kärkeen, se vain on tavallista lyhyempi.

Selkeä knikki hännän alkuosassa, eikä hännän pääkään ole aivan suora. Kuva Inka Karhukorpi.	Knikki ja luutuma röntgenkuvissa. Vas. hiiren oik. takajalan vieressä luutuma, hännän pään lähellä knikki. Oik. hiirellä luutumaa.	Emon katkaisema häntä aikuisella hiirellä, kärki on pyöreä ja väri arpivalkoinen. Kuva Satu Karhumaa.

Takaisin alkuun

Iho-ongelmat - allergiat ja sieni

Yleisimpiä syypäitä hiirten iho-oireisiin ovat loiset, joista kerrotaan omassa artikkelissaan. Muitakin mahdollisia syitä kutinoihin voi olla. Joidenkin hiirten on todettu olevan allergisia vehnälle. Yleisimmät oireet ovat yleiskunnon heikkenenminen, ripuli sekä ihottuma, joka on hilseilevää. Iho näyttää todella kuivalta ja oireita on nähtävissä myös hännässä ja kantapäissä. Ensimmäinen hoitokeino on ruokinnan muutos sekä kuivien ihoalueiden rasvaus. Vaseliini tai jokin hajustamaton, allergikoille tarkoitettu perussalva sopii hyvin tähän tarkoitukseen.

Myös nikkeliallergia on mahdollinen, ja senkin oireena on ihottuma. Tavallisesti ihottumaa esiintyy ensimmäiseksi tassuissa, hännässä ja kuonossa. Nikkeliallergiselta hiireltä on poistettava kaikki metallinen asumuksestaan. Jos hiiri asuu häkissä, on se siirrettävä muoviterraarioon. Huomioi myös, että nikkeliyliherkälle hiirelle et voi laittaa juomapulloa, vaan se on juotettava kupista (ellet löydä täysin muovista tai lasista pulloa). Allergiaa voivat aiheuttaa myös kuivikkeet, kuten kutteri tai turve. Tällöin auttaa kuivikkeen vaihto eri puulajia sisältäväksi, esim. haapahake voi olla hyvä vaihtoehto. Mitään allergisia hiiriä ei tulisi käyttää jalostukseen, sillä allergiat voivat periytyä.

Kutinan aiheuttaja voi olla myös sieni-infektio. Sienitartunnan hiiri voi saada esim. lajikumppaneiltaan tai vaurioituneelle ihoalueelle, mikäli sitä ei ole hoidettu. Märkivää, hilseilevää sientä esiintyy tavallisesti korvien alueella, niskassa sekä etutassuissa. Mikäli epäilet tartuntaa, on parasta toimia nopeasti. Ota heti yhteyttä eläinlääkäriiin. Sienitartunnat voivat olla hyvin sitkeitä ja hoito vie pitkän aikaa. Ne ovat myös tuskallisia hiirille. Kutinan aikaansaama raapimisreaktio voi johtaa korvien riekaloitumiseen. Jos näyttää siltä, että eläin ei hoidosta huolimatta ala parantua, on syytä harkita kärsimyksen päättämistä - eläimen lopettamista. Hoitona käytetään eläinlääkärin määräämää reseptilääkettä Canofite. Jos tulehdus on paha, saa hiiresi myös antibioottikuurin. Hoito voi kestää useita kuukausia.

Erilaisia iho-ongelmia ilmaantuu herkimmin rikkoutuneelle iholle, joten on syytä huolehtia kaikki naarmut ja haavat kuntoon. Ensiavuksi käy desinfiointiaine, haavapulveri tai -voide sekä tarvittaessa eläinlääkärin määräämä antibioottikuuri.

Tulehtunut finni nakunaaraalla. Kuva: Kaisu Airaksinen.	Hilsepunkki nuorehkolla hiirellä.	Hilsepunkki burmesella. kuva: Elina Vornainen.

Takaisin alkuun

Tapaturmat

Häntä voi vaurioitua, jos hiirtä nostetaan hännänpäästä. Hännäntyvestä nostaminen ei satuta hiirtä. Kannattaa myös varoa, kun hiirtä laitetaan pieneen terraarioon, ettei sen häntä jää puristuksiin kannen ja terraarion väliin, jolloin häntään voi tulla pysyvä vaurio. Ihan pientä hiirenpoikasta ei myöskään saisi nostaa hännästä; se saattaa katketa.

Pieni hiirenpoikanen (yleensä alle neljäviikkoinen) voi käteen nostettaessa säikähtää niin että se hyppää, ymmärtämättä että se on korkealla paikalla. Hiirtä kannattaa pitää kädessä häkin yläpuolella, niin matalalla, ettei se satuta itseään jos se hyppää. Vähän varttuneempi hiiri, joka on tottunut ihmisen käsittelyyn ei enää hyppää.

Talvella täytyy varoa ettei hiiri vilustu, kun sitä kuljetetaan terraariossa esim. näyttelyyn. Hiiri on paljon herkempi kylmälle kuin esim. kesyrotta. Kun hiiri palelee, sillä on pörröinen turkki ja häntä tuntuu kylmältä. Jos hiiri on kylmissään, se saattaa kuolla. Kuljetushäkkiin olisi hyvä laittaa paljon purua terraarion pohjalle ja sen päälle silputtua talouspaperia, niin hiiri voi mennä paperin alle, jos sille tulee vilu. Kylmettyneen hiiren ensiapu on pyyhe-lämpöpullo-pikkuboksi -yhdistelmä: laita boksiin runsaasti kuivikkeita, kaada hyvin kuumaa (muttei kiehuvaa) vettä lämpöpulloon tai aivan tavalliseen muovipulloon, ja kääri boksi sekä sen ulkopuolella oleva lämpöpullo pyyhkeeseen.

Takaisin alkuun

Epilepsia

Hiirillä esiintyy satunnaisesti, mutta varsin harvinaisena epilepsiaa. Epileptisten kohtausten rajuus vaihtelee hektkellisestä jähmettymisestä, "poissaolosta" ja kohtauksen jälkeisestä disorientaatiosta (hiiri ei tiedä missä on ja mihin on menossa) aina täysimittaiseen kouristelevaan, kyljellä tiedottomana makaamiseen päättyvään kohtaukseen, jonka jälkeen hiiri on väsynyt. Kohtaus saattaa esiintyä, kun hiirtä ollaan nostamassa käteen, mutta myös terraariossa kesken touhujen tapahtuvia kohtauksia esiintyy.

Epilepsian periytyvyys ei ole täysin tiedossa, mutta avaintekijöihin arvellaan kuuluvan mm. natriumin ja kaliumin tasapainoa aivoissa säätelevä geeni Atp1a3, sillä näiden kemikaalien epätasapainon epäillään aiheuttavan osan epilepsiatapauksista.

Sen lisäksi, että epilepsia saattaa olla perinnöllistä, lisääntyminen kohdistastaa hiireen niin paljon rasitusta, ettei epileptistä hiirtä saa käyttää jalostukseen. Mikäli kohtauksia esiintyy useammin kuin pari kertaa, hiiri on armeliainta päästää vaivoistaan paremmille juustomaille.

Takaisin alkuun

Suoliston ja takapään ongelmat

Ripuli

Hiiren ripuli on yleensä sinänsä harmittava, mutta korjattavissa olevana harmiton liiallisesta tuoreruoasta johtuva tila. Tätä näkee välillä kevyempänä versiona - ei varsinainen ripuli, vaan löysiä ulosteita - näyttelyissä, jossa hiiret ovat ehtineet nakertamaan turhankin paljon kurkkua päivän aikana.

Ripuli voi myös olla oire jostain vakavammasta, mikäli se ei mene ruokavaliota korjaamalla / näyttelyn jälkeen ohi.

Vain hyvin nuorten hiirten eli alle kaksiviikkoisten ripulissa vanhempien hiirten pysyessä oireettomina kyse on todennäköisesti hiirten rotaviruksesta ("EDIM" - Epizootic Diarrhea of Infant Mice; poikasten nopeasti ja laajalle leviävä ripuli). Kaiken ikäiset hiiret voivat sairastua, mutta vain alle 14-päiväisille tulee oireita. Koko hiirulan sairastettua rotaviruksen läpi, emojen vasta-aineet suojaavat tartunnoilta. Tartunnan saaneilla on usein rasvaista, keltaista ripulia ja turvonnut vatsa. Kuolleisuus on vähäinen. Rotavirus leviää ulosteiden mukana, eri terraarioista toiseen se leviää saastuneiden kuivikkeiden, pölyn ja pesä- yms. materiaalien mukana. Hiirulaan tauti saattaa tulla sairastuneen mukana, hiirulaan päässeen villihiiren myötä tai villihiirten saastuttamien ruoka- tai kuiviketarvikkeiden kautta. Epidempian sattuessa on syytä jättää näyttelyt käymättä, olla luovuttamatta aikuisiakaan eteenpäin ja myydä poikasia vasta, kun syntyy poikueita joissa yhdellekään ei ilmaannu oireita.

Ripuli voi olla oire myös muista tartuntataudeista, kuten MHV, Tyzzer ja salmonella.

Vesiripuli siameseuroksella. Kuva: Elina Vornainen.

Megakoolon

Megakoolon (megacolon) on laajentunut ja veltto koolon (paksusuolen keskiosa), johon usein liittyy suolenliikkeiden häiriöitä tai puutteita, jopa halvaustiloja. Pahimmissa tapauksissa uloste ei pääse liikkumaan eteenpäin, vaan keräntyy suolistoon.

Oireisiin kuuluu yksi tai useampi seuaavista: vatsan laajentuminen ja yleinen keskiosan turpoaminen, kitukasvuisuus, ulostamattomuus, satunnainen pahanhajuinen ripuli, peräaukolle kerääntynyt uloste.

Yleisin megakoolonin muoto on resessiiviseen valkotäpläisyyteen (s/s) liittyvä geneettinen muoto, johon alttiit sairastuvat jo poikasena. Poikasten selviämistä ei yleensä kannata jäädä toiovmaan, vaan päästää pienet kivuistaan. Toki selvinneitäkin ja aikuisina normaaleina eläneitäkin tapauksia on. Harvinaisempi muoto on "hankittu" megakoolon, jollaista voi ilmetä suolen tukkiuduttua jonkin esineen (esim. muovi) nielemisen vuoksi, selkärankavaurion seurauksena, kasvaimen takia tai joidenkin tulehdussairauksien vuoksi.

Megacolon s/s poikasella.	Sama kuin vieressä. Kuvat Kaisu Airaksinen.

Peräaukon puute

Aina silloin tällöin - onneksi hyvin harvoin - poikueisiin syntyy yksilöitä, joilla on alapäässään ns. puutteellinen aukotus. Kyseessä on yksi epämuodostumien tyypistä ("imperforate anus"), johon voi taustalla olevasta syystä riippuen liittyä muitakin epämuodostumia, kuten puuttuva perna, puuttuvia kylkiluita ja selkänikamia ja varpaiden epämuodostumia. Naaraspuolisten virheen kanssa syntyneillä ulostaminen tapahtuu emättimen kautta ja vaikka tulehdusriski on melkoinen, hiiri voi selvitä hengissä. Uroksilla tilanne johtaa ymärrettävästi useimmiten kuolemaan ennemmin tai myöhemmin ja peräaukoton urospoikanen onkin syytä lopettaa heti kun virhe näkyy.

Jos tällaiselta löytyy varpaiden epämuodostumia, jotka voivat olla ylimääräisiä ja/tai osittain yhteenkasvaneita varpaita, syynä voi olla Dh eli dominantti hemimelia (spontaani mutaatio), johon liittyy näitä muitakin, näkymättömiä ongelmia. Geenejä on myös muita. Tiedetyistä geeneistä johtuvissa vastaavissa epämuodostumissa on lisänä joko näkyviä varpaiden, hännän tai ihon muutoksia - tai täysi poikaskuolleisuus.

Mikäli hiirulaan syntyy hiiri, jolla on kaikki varpaat kunnossa, eikä selässä tai kyljissäkään näy minkäänlaista poikkeavuutta muihin hiiriin verrattuna, kyseessä on todennäköisesti siitä että kyseiselle hiirelle surkea mäihä ja puutos on sikiökehitysvaiheen virheen tulosta, eikä välttämättä (ainakaan tunnistetuista) geeneistä johtuvaa. Peräaukon puute on kuitenkin automaattinen jalostuskielto.

Peräaukoton naaras, muutoin hyvävointinen, ainakin näin nuorena. Kuva: Saara Garnett.	Peräaukoton hiiri.	Sama kuin viereinen, uloste tulee sukuaukosta.

Esiin pullistunut peräsuoli ja suolen esiinluiskahdus

Peräsuolen esiin pullistuminen ja varsinainen esiinluiskahdus ovat saman asian vähäinen ja laaja muoto. Pullistuma näkyy pienenä punaisena alueena kudosta peräaukolla, luiskahduksessa voi ensin pelästyä hiiren ulostaneen valtaisan madon. Esiinluiskahduksen voi sekoittaa emättimen tai kohdun esiinluiskahdukseen, joten naaraiden kohdalla kannattaa katsoa, mistä aukosta hiiren sisäpuolelle kuuluvat osat tulevat ulos.

Joillakin hiirillä on geneettinen alttius peräsuolen esiin pullistumiselle: tällöin niillä on tavallista paljon lyhyempi peräsuoli ja suolen näkyville tuloon saattaa riittää pelkkä kovempi ponnistus ulostaessa tai naarailla synnytys. Helikobakteeri-infektioihin liittyy usein esiinpullistuminen (ks. tartuntataudit). Peräsuolta voi työntää ulospäin myös kasvaimet ja tulehdukset. Ensihoitona esiin pullistumiseen on ensin liukuvoide, jota voi levittää pumpulipuikolla, samalla varovasti ohjaten eillä olevaa osaa oikeaan osoitteeseen. Toinen hoitokeino on peräpukamavoide, jota voi levittää aukolle pumpulipuikolla, seuraten tarkkaan ettei alue kuivu ja ala joutua kuolioon. Pullistumasta kärsiviä naaraita ei tule käyttää jalostukseen.

Pullistumia, joissa suolta näkyy enemmän kuin 3mm, ei kannata yrittää hoitaa, vaan lopettaa hiiri. Sama koskee tilanteita, joissa pullistumaan liittyy yleinen välinpitämättömyys ympäristöstä, huonokuntoinen turkki, näkyvän suolen kuolioituminen, ripuli tai verinen uloste, köyry asento tai selkeä painon lasku.

Esiinluiskahduksia ei kannata yrittää hoitaa, vaan hiiri on hätälopetettava.

Peräsuolen esiinluiskahdus, hiiri on kuvassa jo lopetettu. Kuva Elina Vornainen.

Emättimen ja/tai kohdun esiinluiskahdus

Emättimen ja/tai kohdun esiinluiskahdukset voivat vaikuttaa ensinäkemältä suolen esiinluiskahdukseen, mutta tarkemmalla tarkkailulla tuleekin sukuaukosta. Emättimen esiinluiskadus voi tapahtua hormonaalisista syistä, eikä ole välttämättä lopettamista vaativa asia. Hoito - ks. peräsuolen pullistuma, samoin lopettamisen puolestapuhuvien muiden oireiden lista. Kohdun esiinluiskahduksien kohdalla kaikki laboratoriolähteet toteavat ennusteen olevan yleensä huono ja suositeltava ratkaisu on lopetus.

Penisongelmat

Urokset huolehtivat yleensä hygieniastaan oikein hyvin, mutta poikkeustapauksia ja -yksilöitä löytyy. Peniksen kärkeen tai esinahan aukolle voi jäädä spermatappi, joka pitää havaitessa liottaa irti (kiehautettuun, jäähtyneeseen) veteen kastetun pumpulin avulla. Tämä yleensä riittää hoidoksi. Silloin tällöin naaraiden kanssa erityisen ahkerasti olleilla uroksilla penis voi jäädä esiin ja kuivua, jolloin uros kannattaa erottaa toipumaan aktiivisen tarkkailun alle. Mikäli penis ei palaudu, sitä voidaan kostuttaa jälleen pumpulin avulla - mutta urosta ei kannata palauttaa naaraiden joukkoon heti kun se on palautunut, vaan antaa sen levätä aikansa. Mikäli esinahan ulkopuolelle jäänyt penis on huomattavan punainen ja turvonnut, puhdista se varovasti lämpimään vesi-suolaliuokseen kastetulla pumpulilla. Tulehdusta estävää voidetta voi levittää alueelle kerran päivässä 1-3 vrk:n ajan.

Jos penisongelmiin liittyy virtsaamiskyvyttömyys, yleinen huonovointisuus, ruokahaluttomuus tai tulehdus ei parane, voi joko yrittää kysellä eläinlääkäreiltä neuvoa tai päästää uroksen vaivoistaan.

Esille jumittunut penis (märkyys johtuu hoitotoimenpiteistä). Kuva Meri Orrainen.

Takaisin alkuun

Muut epämuodostumat

Tässä yhteydessä epämuodostumilla tarkoitetaan kehon (ml. raajat) tavallisesta poikkeavia piirteitä. jotka voivat olla terveyteen vaikuttavia tai vain ulkonäköä muuttavia, mutta muutoin vaarattomia. Yleisenä ohjeena kaikkiin epämuodostumiin on: epmuodostuma on automaattinen jalostuskielto, vaikka vika olisi pienikin.

Pään lyhytkasvuisuus

Lyhyttä päätä ei pidetä yleensä varsinaisena epämuodostumana, mutta se käsitellään silti tässä. Pään muotoon hyvin moninaisin tavoin vaikuttavia geenejä on todella suuri määrä. Pään lyhytkasvuisuudessa on monia eri asteita, mutta epämuodostumasta alkaa olla kyse siinä vaiheessa, kun kuonon lyhyys on selkeästi ja häiritsevästi silmäänpistävä. Lyhyen kuonon ongelmat ovat hiirillä samanlaisia kuin lyhytkuonoisilla koirilla (ja kissoilla), mutta onneksi vähäisemmässä määrin, sillä todellisia "mopsihiiriä" harva edes yrittää pitää hengissä. Joillakin yksilöillä lyhytkuonoisuuteen liittyy myös pysty nenäosa. Tällaisella hiirellä todennäköisyys saada hammasvaivoja ja näin ollen myös syömisongelmia, on suuri. Oman kokemukseni mukaan pystynenäiset lyhytkuonot eivät välttämättä pysy elossa niin kauan, että alkaisivat saada oireita hammasvikojen vuoksi.

Lyhytnaamainen tricolor.	Sama kuin vieressä. Kuvat Elina Vornainen.	Lyhytnaamainen fox Kuva Anniina Tuura.

Vino nenä

Vino nenä / kuono on vahvasti periytyvä ongelma, joka selkeissä tapauksissa näkyy jo hiiren ollessa luovutusikäinen, mutta saattaa jäädä havaitsematta aikuisikän kynnykselle saakka. Ongelma ei sinänsä ole hiirelle itselleen vahingollinen, mutta sulkee sen auttamatta jalostuksesta. Joissain linjoissa tätä ominaisuutta esiintyy enemmän kuin toisissa.

Selkeästi vino nenä. Kuva Anniina Tuura.	Vino pää. Kuva Inka Karhukorpi.

Ylimääräiset kynnet/varpaat

Ylimääräiset kynnet tai kokonaiset varpaat (polydaktylia)voi esiintyä joko etu- tai takajaloissa. Joskus ilmenemismuotona on vain yksi ylimääräinen kynsi, joskus paikalle kasvaa kokonainen varvas - on myös olemassa tapauksia, joissa varvas jakautuu ensimmäisen nivelen kohdalla kahdeksi. Yleisin liikavarpaiden (ja -kynsien) esiintymispaikka on takajalat.

Monivarpaisuutta aiheuttavia lokuksia oli löytynyt jo 1970-luvulla parikymmentä ja tutkimuksissa on havaittu, että monivarpaisuus reagoi jalostukseen ja leviää: yhden takajalan yhdestä ylimääräisestä varpaasta päästiin ensin kummankin takajalan ylimääräiseen varpaaseen, sitten ylimääräisten varpaiden määrä kasvoi ja lopulta ekstravarpaita alkoi ilmaantua myös etujalkoihin. Tästä voi todeta, että varoittavasta esimerkistä kannattaa ottaa vaarin ja olla käyttämättä liikakynsillä tai -varpailla varustettuja hiiriä jalostukseen. Vaikka ensimmäisessä sukupolvessa ei syntyisikään kuin tavallisella varvasmäärällä varustettuja hiiriä, F2-sukupolvessa liiallinen varvasmäärä palaa jo hyvin todennäköisesti.

Hiirille itselleen yhdestä ylimääräisestä ulokkeesta ei ole mitään haittaa.

Ylimääräinen kynsi etujalassa.	Sama hiiri kuin vieressä. Kuvat Kaisu Airaksinen.	Ylimääräinen varvas takajalassa.

Ylimääräinen nisä

Samalla tavalla kuin varpaita voi ilmestyä lisää, voi hiirelle kasvaa ylimääräinen nänni. Karvaisella tämä voi jäädä huomaamatta, mutta karvattomalla ylimääräinen nisä näkyy helpommin.

Ylimääräinen nisä karvattomalla hiirellä.	Sama hiiri.
Kuvat: Hanna Laukkanen.

Takaisin alkuun

Käytöshäiriöt

Hiirten kaikkiin käytöshäiriöihin tulee suhtautua erittäin vakavasti, eikä mistään käytöshäiriöstä kärsivää hiirtä saa käyttää jalostukseen, ei urosta eikä naarasta.

Aggressiivisuus ja arkuus

Hiirten (kesyhiiri) kuuluu olla luonnostaan kesyjä ja käsiteltäviä. Kesyhiiriä ei varsinaisesti tarvitse "kesyttää" poikasina tai myöhemmälläkään iällä. Normaali hoitotoimenpiteisiin ja muuhun kuuluva käsittely poikasena riittää. Hiiren kehitykseen kuuluu normaalina vaiheena kirppuikä, joka alkaa pian silmien avautumisen jälkeen ja kestää 1-2 viikkoa. Kirppuikäiset poikaset sinkoilevat holtittomasti ja myös useimmiten purevat. Kirppuikäisten poikasten käsittely ei ole mitenkään välttämätöntä, jos niitä on käsitelty normaalisti ennen sitä. Ikävaihe menee ohi itsestään, ja sen jälkeen hiiren tulee olla kesy ja käsiteltävissä. Mikäli aikuinen hiiri sinkoilee kädestä, tai puree ilman hyvää syytä, käytös ei ole normaalia eikä ko. hiirtä tule käyttää kasvatukseen. Ihmiselle agressiivinen hiiri on todennäköisesti myös lemmikkieläimenä oloa stressaava hiiri, joten on syytä vakavasti harkita, kannattaako tällaista hiirtä pitää hiiren oman hyvinvoinnin vuoksi elossa.

Epäsosiaalisuus

Hiiret ovat hyvin sosiaalisia eläimiä lajitovereitaan kohtaan. Poikkeuksena aikuiset urokset, jotka yleensä eivät siedä muita uroksia. Laumaan yhdistämiset ja pariskuntien yhdistämiset pitäisi sujua ilman ihmeellisempiä totutustoimenpiteitä. Mikäli jokin hiiri aiheuttaa jatkuvasti hankaluuksia totutuksen suhteen, sitä ei tule käyttää kasvatukseen.

Viiksenpurenta ja parturointi

Jos huomaat, että joltain hiireltä puuttuu viiksikarvat, niin häkissä on viiksenpurija. Se voi myös edetä parturoimaan karvat muiden hiirten naamalta ja hartioista. Tarkista hiiret, niin huomaat, että yhdellä hiirellä on viiksikarvat tallella. Se on syyllinen. Yleensä "nakertaja" on dominoiva yksilö hiirilaumassa. Viiksenpurenta on tapa alistaa häkin muita hiiriä. Käytöshäiriön voi laukaista stressi, esimerkiksi jos häkkikumppanit vaihtuvat, häkki on ylikansoitettu, tai naaras on synnyttänyt poikaset. Ajoittainen laumojen uudelleenjärjestely on eräs keino koittaa löytää stressiherkät potentiaaliset viiksenpurijat. Viiksenpurijaa tai parturoijaa ei saa käyttää jalostukseen, käytöshäiriö periytyy. Käytöshäiriö voi myös siirtyä laumassa opittuna käytöksenä, jolloin joku toinen hiiri aloittaa viiksenpurennan alkuperäisen purijan poistuttua laumasta. Osa viiksenpurijoista selviää erinomaisesti yksinasujina, osa kärsii yksinäisyydestä ja on syytä lopettaa.

Viiksipuutteisen hiiren voi viedä näyttelyyn, mikäli sen viiksipedissä on vielä karvoja. Viiksettömyys kuitenkin vaikuttaa arvosteluun ja viiksetön häviää muuten samantasoiselle viikselliselle kevyesti. Jyrsitty karva kasvaa takaisin parissa kuukaudessa, mutta se voi olla sävyltään muusta turkista poikkeavaa. Esim. mustille hiirille voi kasvaa harmahtavampaa karvaa jyrsityn tilalle.

Joskus harvemmin saattaa häkissä puuttua kaikilta viikset, mikä tarkoittaa, että viiksenpurijoita on useampi kuin yksi, ja ne syövät viikset myös toisiltaan. Tällöin on tietysti hankalampaa selvittää, ketkä ovat syypäitä. Tällöin täytyy yrittää löytää viiksenpurijat vähän kerrassaan laumaa jakamalla.

Osittain jo takaisin kasvaneet viikset. Kuva: Kaisu Airaksinen.	Kokonaan puuttuvat viikset. Kuva: Kaisu Airaksinen	Parturoituja alueita vatsassa. Kuva: Kaisu Airaksinen.	Parturoitu hiiri, mahdollisesti itse. Kuva: Kaisu Airaksinen

Silmukkahyppy

Silmukkahyppy on harvinaisempi käyttäytymishäiriö kuin viiksenpurenta. Hiiri tekee silmukan hyppäämällä siten, että se koskettaa terraarion kattoa tassuillaan. Se on omistajalle aika väsyttävää, varsinkin jos hiirihäkistä kuuluu koko yön jatkuva "bonk, bonk, bonk". Tämä käyttäytyminen voi johtua geenistä (periytyvä) tai stressistä. Vältä käyttämästä hiirtä jalostukseen.

Tanssiminen

Niin kutsuttu tanssihiiri ei ole hiirirotu, vaan se on tasapainohäiriö, joka aiheutuu perinnöllisestä sisäkorvan häiriöstä tai sisäkorvan tulehduksesta. Vika aiheuttaa tasapainohäiriön, jonka takia hiiri pyörii pientä ympyrää häkissään, aivan kuin se tanssisi häntänsä perässä. Sairauden pahetessa hiiri kaatuu ja jää makaamaan kyljelleen, koska se ei enää tiedä mikä on ylöspäin ja mikä alaspäin. Sairaus on parantumaton, joten siinä vaiheessa kun huomaa, että hiirellä on paha olla, se on parempi päästää kärsimyksistään.

"Tanssihiiriä" on erityisesti kirjavina, sillä tietty valkotäpläisyyttä aiheuttava (valkoisella pohjalla värillisiä täpliä) geeni aiheuttaa myös sisäkorvan vaurioita. Täytyy kuitenkin muistaa, että suurin osa kirjavista hiiristä on täysin terveitä, sillä tanssimista aiheuttava kirjavuusgeeni on varsin harvinainen. Tanssihiiret ovatkin nykyisin harvinaisia. Jotkut eläinkaupat myyvät "tanssihiirinä" aivan tavallisia terveitä hiiriä, koska nimitys on heidän mielestään "myyvempi".

Poikasten hylkääminen tai syöminen

Joskus hiirinaaras saattaa hylätä tai syödä poikasensa. Tämä voi johtua jostain seuraavasta:

• Pesän häiritseminen tai poikasten käsitteleminen 2vrk:n sisällä syntymästä.
• Liian vähän pesämateriaalia. Paperisilpusta tai heinästä saa mukavan, turvallisen oloisen pesän.
• Kylmyys. Pesän sisälämpötilan tulee pystyä nousemaan kyllin korkeaksi, lähemmäksi 30°C, jotta poikaset selviäisivät. Huomaa, tämä tarkoittaa pesän sisälämpötilaa, ei missään nimessä terraarion tai hiirihuoneen!
• Pieni poikue. Mikäli poikueessa on vain yksi tai kaksi poikasta, emo voi hylätä tai syödä ne.
• Epämuodostuneet poikaset.
• Maidon puute, usein kalsiumin puutteesta johtuva.
• Emon ulkoloiset.
• Likainen terraario.
• Ympäristön häiriötekijät, kuten melu, kissan / koiran läsnäolo, lapsien aiheuttama häiriö jne.
• Perinnölliset tekijät. Joissain linjoissa esiintyy enemmän huonoja emoja kuin toisissa.

Takaisin alkuun

Tartuntataudit

Hiirillä esiintyy useita bakteeri-, virus- ja sieniperäisiä tartuntatauteja, joista useimmat ovat onneksi erittäin harvinaisia. Kuten ihmisilläkin, hiirillä on kuitenkin omat enemmän tai vähemmän harmilliset tautinsa. Harrastajat ottavat riskejä, vievät eläimiään näyttelyihin ja tuovat ne sitten takaisin, päästävät muita hiiri-ihmisiä hiiruloihinsa eläimiä katsomaan ja tuovat katraaseensa uusia hiiriä. Tartuntatautikammoisuus ei ole kuitenkaan ratkaisu, eikä harrastusta kannata niiden pelossa lopettaa!

Useilla sairauksilla on hyvin samankaltaisia oireita ja tartuntataudin kaltaisia oireita voi tulla myös aivan muista syistä, kuten perinnöllisten sisäelinvikojen seurauksena. Taudinaiheuttajan selville saamiseksi on syytä käyttää eläinlääkärin palveluksia mm. näytteen otto ja soluviljelmät. Menehtyneen hiiren voi myös lähettää avattavaksi. Hiiriään kannattaa aina tarkkailla, ja kääntyä viivyttelemättä eläinlääkärin puoleen, jos epäilee hiirissään jotakin tarttuvaa tautia. Ryhdy myös heti varotoimenpiteisiin tartunnan leviämisen estämiseksi.

Tautien leviämisen estämisestä

Hiiriharrastajille toteuttamiskelpoisiin tautien leviämisen estämiskeinoihin kuuluu osa tai kaikki seuraavista toimenpiteistä:

1. Kaikki uudet eläimet laitetaan karanteeniin vähintään kolmeksi viikoksi. Tämä aika on yleensä riittävä, jotta mahdolliset itävät virusinfektiot puhkeavat. Se ei riitä mahdollisten piilevien bakteeritartuntojen estämiseen.
2. Hiirulassa vierailijoita voi pyytää olemaan käsittelemättä hiiriä ja voit tuoda näytille yhden hiiriterraarion kerrallaan sen sijaan, että päästät vierailijan hiiritilaasi, tuoden mahdollisesti vaatteissaan ja/tai kengissään taudinaiheuttajia omasta hiirulastaan.
3. Vesipullot voi desinfioida nopeasti ja helposti joka täytön yhteydessä liottamalla pulloja kaikkine osineen antibakteerisessa liuoksessa minuutin ajan. Huuhtele pullot ja osat huolellisesti pariin otteeseen ennen uutta täyttökertaa.
4. Häkit tulisi pestä ja desinfioida ennen kuin niiden asukkaita vaihdellaan.

Mikäli hiirulaan iskee tarttuva sairaus, on syytä myös jättää poikaset teettämättä vähintään pariksi kuukaudeksi. Sairauksissa, jotka ovat vakavampia nuorille (esim. suuri kuolleisuus), mutta aikuiset hiiret selviävät helpommin ja jäävät sitten taudille immuuniksi, poikasten teettämisen väliaikainen lopettaminen auttaa pysäyttämään taudin etenemisen (kun ei ole uusia sairastumisalttiita hiiriä pitämään tautia "hengissä"). Mikäli tartunta on jo olemassa, eristä sairastuneet hiiret ja niiden asuinkumppanit muista hiiristäsi, mieluiten toiseen huoneeseen. Käsittele ja ruoki aina sairastuneet hiiret viimeiseksi. Pidä erikseen sairastuneiden hiirien kanssa samassa huoneessa ruoka-annosta näille hiirille, mukaanlukien hiiret jotka ovat olleet tekemisissä sairastuneiden kanssa. Älä kuljeta mitään tavaroita sairaiden ja terveiden hiirten välillä.

Sanomattakin pitäisi olla selvää, että hiirula kuuluu "sulkea" - eli ei uusia hiiriä sisään, ei hiirten myymistä tai luovuttamista muualle, ei näyttelyitä, ei omia vierailuja muiden hiiruloihin tai muita harrastajia omaan. Myös astutusmatkalaiset tai pisteestä A pisteeseen B yhden hiirulan kautta matkalla olevat hiiret tulee pitää tällaisessa tilanteessa paikoillaan ja olla luovuttamatta niitä takaisin / eteenpäin. Eristämällä saa estettyä sairauden leviämistä muihin hiiruloihin ja ylipäänsä tautia vastaan taisteleminen helpottuu kun kohteena on vain yhden hiirulan eläimet - ei satoja eläimiä ympäri Suomea.

Lisätietoa

Mikäli hiiri kuolee äkillisesti tai kuolinsyy jäi muuten vaivaamaan, sen voi viedä/lähettää avattavaksi Evira:an.

Kuollut hiiri pitää toimittaa tutkittavaksi mahdollisimman pian, ja toimitukseen asti se tulee säilyttää viileässä, mutta ei pakkasessa. Lähetysohjeet, lähetekaavake.

Hinnasto. Hiiriä koskeva kohta sivulla 16 kohta 5.1.8. Hinnastossa mainitaan ensimmäisen eläimen hinta, mutta jostain syystä ei näiden kohdalla seuraavien. Hinta tulee tarkastaa Eviralta.

Tutkimustulosten saaminen kestää yleensä useita viikkoja. Joskus niistä on apua, joskus ei. Kannattaa huomioida että Eviran mahdollisuudet tutkia esim. hiirten hengitystiesairauksien aiheuttajia ovat erittäin rajalliset, heidän oman kertomansa mukaan. Tarvittavia testejä virusten tunnistamiseen ei ole.

Takaisin alkuun

Sendai-virus

Sendai on erittäin tarttuva tauti, joka leviää suorasta kontaktista hengityksen ja esimerkiksi aivastusten lennättämien taudinaiheuttajien kautta. Sendai leviää heikommin esim. likaisten kuivikkeiden avulla.

Oireet

Tauti voi olla täysin oireettomasta tappavaan. Aiemmin taudittomaan kantaan ilmaantuessaan sendai aiheuttaa selkeän tartunnan, jonka oireisiin voi kuulua hampaiden kalinaa, hengitysvaikeuksia, pidentynyttä kantoaikaa, poikasten heikkoa kasvua ja nuorten hiirten kuolemia. Muita mahdollisia oireita ovat mm. heikkokuntoinen turkki ja sumeat silmät. Yhdistyessään muihin hiirellä oleviin ongelmiin, esimerkiksi sisäloisiin, yleensä harmittomiin alkueläimiin tai toissijaisiin bakteeri- tai virusinfektioihin, tauti voi olla tappava.

Taudin vakiinnuttua kantaan syntyy ns. subkliininen tilanne. Tässä poikaset sairastuvat pian vieroittamisen jälkeen (3-4 viikon iässä), kun niiden emolta saadut vasta-aineet vähenevät. Poikasten oireet ovat yleensä varsin vähäiset. Valitettavasti tämä tarkoittaa sitä, että nimenomaan myynti-ikäiset eläimet levittävät tautia eteenpäin, eikä taudinkantajuutta välttämättä huomaa näyttelyiden myyntieläintarkastuksissa. Tauti pysyy kannassa elossa, kun hiirulaan syntyy tarpeeksi lyhyin väliajoin nuoria hiiriä, jotka ovat tartunta-alttiissa iässä ennen kuin aiemmin syntyneet ja sairastuneet ovat ehtineet parantua ja lopettaa taudinaiheuttajien levittämisen.

Mitä tehdä?

Mikäli tartunta on jo olemassa, sulje hiirula eli älä myy tai osta hiiriä, lopeta huonokuntoisimmat ja aloita karanteeni. Näistä hiukan tarkemmin myöhemmin.

Jos sinulla on rottia, eristä ne hiiristäsi. Rotatkin voivat saada sendai-virustartunnan. Oireet eivät ole yhtä vakavat kuin hiirillä, mutta tartunta laskee rottien vastustuskykyä muille taudeille. Tämä tarkoittaa sitä, että muut sairaudet voivat iskeä helpommin sekä vakavammin seurauksin. Mykoplasma pulmonis yhdistyneenä sendain kanssa voi olla pahimmillaan erittäin tappavaa. Tämän lisäksi "mykis" esiintyy usein muiden bakteeritartuntojen, kuten CAR bacilluksen kanssa.

Onko olemassa hoitokeino?

Sendai-virukselle ei ole varsinaista hoitoa. Rokotus on olemassa, mutta sitä ei taida olla saatavilla kuin laboratorioissa. Voit tiedustella asiasta eläinlääkäriltäsi. Voit kuitenkin hoitaa sekundaarisia (muita läsnä olevia sairauksia) bakteeri-infektioita antibiooteilla ja loisia loishäädöin. Sendai-tartunta laskee vastustuskykyä, joten muut sairaudet voivat iskeä hiiriin helpommin. Jos ja kun hiiri selviää tartunnasta (parantuminen tapahtuu parissa-kolmessa viikossa), se kehittää vuoden kestävän vastustuskyvyn virukselle. Hiirten kohdalla tämä on yleensä riittävä aika.

Pysäytä tauti!

Hiirulan saadessa sendaitartunnan, on ehdottoman tärkeää että tauti myös pysäytetään. Myytyjen hiirien tartuntariskistä on syytä ilmoittaa hiirten uusille omistajille.

Pysäyttämiskeinoja ovat:

• kaikkien hiirten lopetus ja välineiden desinfiointi ennen uusien hiirten hankintaa
• sairastuneiden hiirten lopetus, karanteeni ja lisääntymistauko

Kaikkien hiirten lopetus sopii ratkaisuna lähinnä pienen hiirulan ja lemmikkihiirten omistajien hiirten kohdalla. Suurempien hiiruloiden ja varsinkin linjansa jo luoneiden kasvattajien kohdalla tällaista ratkaisua ei kannata missään nimessä tehdä.

Sendain iskiessä kasvattajan "onni" on se, että taudista selvinneet saavat immuniteetin jäämättä kantajiksi ja kun hiirulassa ei ole enää tautia sairastamattomia (eli nuoria hiiriä tai muualta tulleita aiemmin sairastamattomia) pitämässä tautikantaa yllä, se häviää hiirulasta kokonaan. Sendain eliminoimiseksi tarvittavan karanteenin ja lisäännyttämistauon pituus on 2 kk. Karanteeniaika lasketaan alkavaksi siitä tilanteesta, kun hiirulassa ei enää ole yhtään ainutta alle 2kk ikäistä hiirtä. Toisin sanoen, ellei hiirulasta lopeteta suoraan kaikkia kaksikuista nuorempia hiiriä, karanteenin pituus on 2 kk + hiirulan nuorimman eläimen kahden kuukauden iästä puuttuvat viikot.

Mistä tauti on tullut?

Oletko hankkinut vastikään hiiriä? Jos olet, mistä ne ovat peräisin? Jos hiiret tulivat kasvattajalle, kerro hänelle hiiriesi ongelmista. Jos ne tulivat eläinliikkeestä, tee samoin. Pidä kovasti meteliä, jos eläinliikkeessä ei muuten kuunnella sinua. Lemmikkiliikkeet ovat vastuussa myymistään eläimistä, vaikka ne haluaisivatkin sinun luulevan toisin.

Kuinka estää tartuntoja?

Muista aina eristää uudet hiiret aikaisemmista vähintään kahdeksi viikoksi, erityisesti jos hankit hiiret joltain tai jostakin jonka tasosta et ole varma ja jota et tiedä turvalliseksi. On myös hyvä pitää muut jyrsijät erillään hiiristäsi, sillä rotat, gerbiilit ja hamsterit (esimerkiksi) voivat kantaa jotain jta hiiresi eivät kestä (sendai, tyzzerin tauti yms).

Takaisin alkuun

MHV

MHV on lyhenne sanoista Mouse Hepatitis Virus. Tauti kuuluu koronaviruksiin ja se on laboratorioissa ja villihiirissä yleinen (riippuen sijainnista), hyvin tarttuva virus. Taudinaiheuttajat eivät onneksi pysy elossa eläimen ulkopuolella kauaa, joten sairaus ei yleensä leviä esim. kauemmin käyttämättä olleiden tarvikkeiden kautta. Tartuntatapa on suora kontakti, ilmateitse, ulosteiden välityksellä tai lyhyemmällä aikavälillä taudinaiheuttajien kanssa kosketuksissa olleiden esineiden kautta. Tauti leviää hiirulasta toiseen erityisen helposti oireettomie luovutusikäisten (eli sairastumisikäisten) poikasten mukana.

Oireet

Mhv voi olla täysin oireeton tai näkyä. Taudin näkyminen riippuu hiiren iästä, genotyypistä, asumusten puhtaudesta, loistilanteesta yms. Täyden immuniteetin omaavilla hiirillä mhv on yleensä oireeton. Jos tautia esiintyy kannassa vakituisesti, aikuiset saavat immunitetin aikaisemmasta tartunnasta. Poikasilla on suoja vieroitusikään saakka, jonka jälkeen ne sairastuvat - yleensä varsin vähäisin oirein, jos oireita on ollenkaan. Tauti pysyy elossa kannassa niin, että hiirulaan syntyy tarpeeksi lyhyin väliajoin nuoria hiiriä, jotka ovat tartunta-alttiissa iässä ennen kuin aiemmin syntyneet ja sairastuneet ovat ehtineet parantua ja lopettaa taudinaiheuttajien levittämisen.

Uudet tartunnat näkyvät yleensä ensimmäisenä nuorissa hiirissä ja leviää sitten koko kantaan. Näkyvimmät oireet voivat tulla ensimmäisenä myös vastustuskyvyltään heikoimpiin aikuisiin / vanhoihin hiiriin.

Taudin muunnokset

Mhv:sta on olemassa kaksi muunnosta:

- Hengityselin- eli polytrooppinen muunnos, joka vaikuttaa ensimmäisenä nenän limakalvoissa ja leviää sitten muihin elimiin verenkierron mukana. Yleisin merkki levinneestä hengityselinmuunnoksesta ovat valkoiset kohdat maksassa. Vaurioita voi löytyä myös imusolmukkeista. Tämä muunnos on harvinaisempi tavattava mhv. Hengityselinmuunnos leviää nopeasti, sillä taudinaiheuttajia erittyy runsaasti ulosteisiin. Hyvän vastustuskyvyn omaavilla hiirillä vauriot rajoittuvat suolistoon, huonomman vastustuskyvyn hiirillä oireet ovat rajumpia.

- Sisäelin- eli enterotrooppinen muunnos, joka vaikuttaa suolistossa ja erittää taudinaiheuttajia ulosteisiin. Muunnos leviää nopeasti hiirestä toiseen, sillä taudinaiheuttajia erittyy ulosteisiin huomattavia määriä, saastuttaen ympäristönsä tehokkaasti. Sisäelinvauriot rajoittuvat hyvän vastustuskyvyn hiirillä suolistoon, huonon vastustuskyvyn hiirillä voi olla kuolioita maksassa, pernassa, imusolmukkeissa ja luuytimessä. Muunnos aiheuttaa myös lievää, yleistä tulehdustilaa.

Mitä tehdä?

Mhv poistuu itsestään, kun kaikki ns. turhat eläimet lopetetaan ja pidetään tiukkaa karanteenia sekä lisääntymistaukoa, kuten sendaitartunnan kohdalla.

Takaisin alkuun

Tyzzer

Mikä tyzzerin tauti on?

Tyzzerin tauti on bakteerin aiheuttama eläinten entoerohepatiittinen* sairaus. Taudin aste vaihtelee oireettomasta infektiosta korkean kuolleisuuden aiheuttamaan tautiin. Sairaus voi tarttua mm. jyrsijöihin (kesyt ja villit), kaneihin, kotieläimiin... Ihmisillä on todennettu ainakin yksi tapaus, tosin hän oli toisen virussairauden vuoksi vastustuskyvyltään hyvin heikko. Lajista riippumatta sairastuneet eläimet ovat yleensä hyvin nuoria tai jostain muusta syystä vastustuskyvyltään heikentyneitä, usein jonkun viruksen aiheuttaman infektion vuoksi.

(* Enterohepatiittinen = osa elimistön kiertokulkua, jossa suolesta ilmeytyneet aineet erittyvät maksasta sappinesteen mukana takaisin suoleen.)

Tauti iskee suolistoon (sykkyrä-, umpi-, paksusuoli), maksaan ja sydämeen, tosin jälkimmäiseen harvemmin. Suolistovauriot voivat olla vakavia, usein näkyy vähntään merkkejä bakteereista suolen pintasoluissa ja suoliston lihassoluissa. Yleisin kaikilla lajeilla näkyvä vaurio on maksakuolio.

Tyzzerin aiheuttava organismi C. piliforme on epätavallinen. Se menee solun sisään, voi ottaa monia muotoja, muodostaa itiöitä ja kykenee jopa liikkumaaan. Sen levossa oleva muoto erottuu mikroskoopilla.

Leviäminen

Tyzzer leviää pääasiassa tartunnan saaneiden eläinten ulosteissa olevien itiöiden joutuessaa jonkun toisen eläimen ruoansulatukseen. Vaikka C. piliformen levossa oleva muoto on epävakaa, eikä se ole välttämättä kovin tartuttava, itiöt voivat pysyä vaarallisina vuosia. Tartunnan voi saada suoran kontaktin lisäksi tyzzerin saastuttamista kuivikkeista, ravinnosta tai vedestä.

Oireet

Eläinten saaman taudin vakavuus vaihtelee oireettomasta korkeaan kuolleisuuteen. Hiirillä taudin oireellisille muodoille ovat alttiita kannat, joilla on heikentynyt immunoglobuliinituotanto. Muutoin hiirten tyzzer-tapaukset ovat usein vähäoireisia. Yleensä tautiin kuitenkin kuollaan nopeasti ja selviytyviä vaivaa usein muut ongelmat, kuten painonlasku ja lihasten surkastuminen.

Kun oireita on, niihin voi kuulua mm. vetinen ripuli, huono ruokahalu, yleinen haluttomuus, nestehukka, ulostetahdat peräaukolla, huonokuntoinen turkki, ihon kellertyminen, krampit, kooma.

Diagnosointitapa vaihtelee mikroskoppiihavaintojen ja serologisen havainnonnin välillä. Vasta-aideiden määritykseen perustuva diagnoosi vaatii kudoksissa olevia elinkelpoisia organismeja. Ruumiinavauksissa havaittavia maksavaurioita ei aina löydy.

Onko tyzzeriin hoitoa?

Käytännössä vastaus on valitettavasti: ei ole.

Antibioottien antaminen ajaa taudinaiheuttajan "maan alle", vähentäen selkeitä oireita - mutta ei paranna sairastunutta. Hoitona voi tarjota nesteen antoa, tasaista lämpötilaa ja hyvää ruokintaa. Nopeasti leviävänä ja vaarallisena tautina ainoa ratkaisu voi valitettavasti olla eläinten lopetus.

Dekontaminaatio eli taudinaiheuttajien poisto on vaikeaa, koska organismi muodostaa itiöitä. Itiöt voidaan kuitenkin muuttaa tehottomiksi autoklaavaamalla tarvikkeet ja/tai käyttämällä etyleenioksidia. Käsittely 0.3 % natriumhypokloriitilla tai 2 % peretikkahapolla viiden minuutin ajan muuttaa sekin itiöt toimintakyvyttömiksi. C. piliforme-itiöt ovat vastustuskykyisiä etanolille, fenolipohjaisille desinfiointiaineille ja formaldehydille altistumisajasta riippuen.

Estäminen

Taudin puhkeamista voi estää pitämällä eläinten asuinolot puhtaina, asuttaa eläimet kyllin väljästi, desinfioimalla kaikki käytettyinä tulevat tarivkkeet

Takaisin alkuun

Salmonella

Salmonellan tarkemmat määritykset ovat pitkällinen, osittain keskeneräinen. Yleisin salmonellan taudinaiheuttaja on S. enterica, joka on jaettu alalajeihin ja todella suureen määrään eri serotyyppejä. Kaikki jyrsijät ovat alttiita salmonellalle, samoin kuin ihmisetkin. Tautia tavataan yleisesti matelijoilla ja villieläimillä. Jyrsijöiden salmonella on mahdollisesti zoonoozi, eli ihmiseen tarttuva. Tauti on laboratorioissa harvinainen, lemmikkijyrsijöillä satunnainen ja luonnossa yleinen.

Tartunta

Uloste-suu -kontakti eli kontaktista sairastuneiden ulosteisiin, fomiittien (esineet yms., joissa on tartuttavia mikro-organismeja ja jotka voivat näin olla tartunnan lähde), tai mahdollisesti emolta poikasille.

Oireet

Hiirillä (ja rotilla) salmonella on usein oireeton. Kun oireita on, niihin kuuluu mm. ripuli, laihtuminen / kuihtuminen, yleinen "sairas jyrsijä" -ulkomuoto eli huonokuntoinen turkki, köyry asento, painonlasku, silmän sidekalvontulehdus, vaihteleva sairaalloisuus ja kuolleisuus.

Ruumiinavauksissa muutokset - jos niitä löytyy - ovat selkeimmin havaittavissa maksassa, pernassa ja suolistossa. Perna voi olla laajentunut ja maksassa on usein vaaleita kohtia. Suolisto on usein pintapuolisesti normaali, mutta havaittavissa voi olla verentungosta ja laajenemista, tai suolenseinien paksuuntumista yhdistyneenä vähäiseen nestemäiseen suolensisältöön normaalien ulosteiden sijaan.

Mikroskoopilla tutkittuna voi näkyä monin paikoin histiosyytti-jyväskasvaimia, verisuonitukoksia, kuoliota maksassa, pernassa ja suoliliepeen imusolmukkeissa sekä suolistoon liittyvässä imusolmukekudoksessa. Mikroskooppitutkimuksissa voi näkyä muutoksina mm. suoliston limakalvoalueen turvotusta.

Diagnoosi

Diagnoosi tehdään usein viljelmänä ulosteista, suoliston sisällöstä tai vatsaliepeen imusolmukkeista, joista saatu tulos voi olla positiivinen vaikka ulostenäyte on negatiivinen.

Esto ja hoito

Uusien tulokkaiden karanteeni on tärkeää, eikä eläintiloihin saisi päästää villijyrsijöitä. Laboratorioissa sairastuneet lopetetaan ja tilat desinfioidaan & välineet autoklaavataan...

Harrastajaoloissa pysäyttämistapana toiminee eristys ja hygienia (ei mahdollisuutta saada ulosteita ruokaan, ei muutakaan ulostekontaktia), sairastuneiden lopetus ja näiden kanssa kontaktissa olleiden täyseristys kuukausiksi (täyseristyksessä mikään tarvike ei liiku sairastuneista terveisiin ilman täydellistä desinfiointia, ruoan voi hakea puhtaasta varastosta kertakäyttöastiassa tai muovipussissa...)

Tuoreehkoissa tutkimuksissa mainitaan juomavedessä tarjottavan ciprofloxacin-läkityksen auttavan. Mainintoina näkyi 12 vrk kuuri ja maitohappobakteerien antaminen lääkityksen ohessa.

Takaisin alkuun

Helikobakteerit

Helikobakteerit - lajeja on useita - ovat kaikille nisäkkäille yleinen bakteerityyppi, joka on kehittynyt sietämään vatsan happo-oloja. Käytännössä jokaisella lajilla on vähintään yksi helikobakteerinsa, mukaanlukien ihmiset.

Tartunta

Helikobakteerit tarttuvat usein uloste-suu -kontakteista, esimerkiksi kun vieroitusikäiset syövät ulosteita. Toinen tartuntatapa on verkkokattoisten boksien kohdalla ylemmistä bokseista alempiin pudonneiden, pölyyntyneiden (tai kokonaisten) ulosten kautta.

Diagnoosi

Hiirten helikobakteerilajit vaikuttavat useimmiten umpisuolessa ja paksusuolen keskiosassa, joidenkin näiden lajien kyetessä leviämään myös sappirakkoon ja maksaan. Harvinaisemmat muodot voivat levitä vatsaan. Useimmat bakteeria kantavista hiiristä ovat täysin oireettomia. Mikäli oireita on, yleisimpänä esiintyy peräsuolen esiinpullistumaa ja -luiskahdusta, liittyen umpisuolen- tai umpisuolen lisäkkeen tulehdukseen.

Esto ja hoito

Helikobakteerien estäminen tapahtuu uusien tarvikkeiden tavallisella desinfioinnilla ja ylläpitämällä hiirulassa hyvää puhtautta, erityisesti kuivikkeiden vaihdon välien osalta. Sairastuneita eläimiä voi hoitaa antibiootein, tosin muutaman yksilön kohdalla lopettaminen on varmempi keino. Peräsuolen esiinluiskahdusten kohdalla hoitoa ei kannata yrittääkään, vaan eläin on lopetettava heti.

Takaisin alkuun

Tekstit: Satu Karhumaa, Carita Gunnar, Anniina Tuura, Maiju Collan, Minna Koivu, Mikaela Stenström,
Lähteet: Virginia Pochmann, Tapani Parviainen "Pikkulemmikkien Lääkärikirja" sekä lukuisat laboratoriosivustot.

Takaisin alkuun