Hiirten kasvatus - perusteet

Astutuksesta vieroitukseen

Vanhempien valinta

Emoehdokas

Ensin tulee miettiä, onko oma hiirinaaras välttämättä sopiva jatkamaan sukua. Tärkeintä on se, ettei naaraalla ole mitään perinnöllisiä vikoja tai sairauksia, joita se saattaisi jättää jälkeläisilleen. Tällaisia ovat esim. periytyvä mutkahäntä, ei siis tapaturman aiheuttama. Se saattaa ehkä vaikuttaa vähäpätöiseltä syyltä jättää hiiri pois siitoksesta, mutta vaikka hiiri ei pienestä häntämutkasta kärsikään, voi sen jälkeläisillä ilmetä mutkia myös selkärangassa, mikä tekee eläimestä vakavasti sairaan. Tämän vuoksi mutkahäntäisellä hiirellä on varminta olla teettämättä poikasia.

Muita vakavia, ilmeisen perinnöllisä vikoja ovat keskushermoston viat, jotka voivat ilmetä tahattomana hyppimisenä terraarion kattoon, ns. tanssimisena, tasapainohäiriöinä tms. Keskushermoston sairauksiin voi liittyä myös se, että hiiri puree häkkitovereidensa viiksiä. Viiksienpurenta voi kyllä ilmetä myös silloinkin kun hiiri on päällisin puolin muuten terve. Tällaisiakin hiiriä on vältettävä käyttämästä jalostukseen, sillä viiksien purenta hyvin todennäköisesti periytyy. Viiksenpurija kannattaa eristää muista hiiristä, sillä viiksien puuttuminen häiritsee hiirtä. Viiksetön hiiri myös hylätään näyttelyissä. Hiirilaumassa viiksenpurija tunnistaa siitä, että sen omat viikset ovat koskemattomat.

Muutamat värivirheet periytyvät voimakkaasti ja voivat tulla esiin jopa useiden polvien takaa, mikä tulee ottaa huomioon jos aikoo kasvattaa hiiriä näyttelytarkoituksessa. Tällaisia virheitä ovat mm. vaalea hännänpää ja valkoiset tassut tummalla hiirellä. Nämä virheet ovat vaikeimpia karsia linjoista ja näyttelyissä valkea hännänpää pudottaa muuten täydellisenkin hiiren palkintosijoilta.

Jos jalostuseläimelläsi on pahoja värivirheitä, sillä ei välttämättä pidä teettää poikasia. Jos olet kiinnostunut kasvatuksesta, olisi nimittäin kuitenkin parempi kerralla hankkia kunnollinen sopiva siitoseläin, kuin käyttää värivirheellistä hiirtä. Hyvän, järkevän taustan omaavan jalostusnaaraan hankkiminen ei pitäisi aloittelevallekaan kasvattajalle olla liian suuri rahallinen sijoitus. Tällöin pääsee paremmin kasvatustyön alkuun. Mikäli päättää jatkaa kasvatusta, tippihäntien ilmaantuminen suurella vaivalla luotuun "omaan" linjaan taatusti harmittaa - sekä sinua että niitä, jotka käyttävät kasvattejasi jalostukseen arvaamattomin tuloksin.

Isäkandidaatti

Jos suunniteltu äiti on OK, on vuorossa sopivan isäkandidaatin etsintä. Uroksen tulee myös luonnollisesti olla vapaa edellä mainituista perinnöllisistä vioista. Samoin kannattaa yhdistelmää suunnitellessaan pyrkiä korjaamaan uroksen valinnalla naaraan mahdollisia heikkoja puolia, esim. jos naaraan perusväri on liian vaalea, käytä tummaa urosta, jos naaraalla on pienet korvat, valitse poikasten isäksi mahdollisimman kauniskorvainen uros jne.

Jos et itse omista sopivaa urosta, on lainattava jalostukseen vierasta urosta. Myös silloin urosta kannattaa lainata, jos oma uroksesi ei ole tasoltaan paras mahdollinen. Jalostusurosta voi kysellä siitosuroslistalta tai kasvattajilta, jotka kasvattavat haluamaasi väriä. Kannattaa myös jossain määrin kierrellä näyttelyissä. Sieltä voi löytyä uros, jonka saat nähdä heti paikanpäällä. Astutuksesta, astutusmaksusta ja muista uroksen lainaamiseen liittyvistä asioista on luonnollisesti sovittava uroksen omistajan kanssa. Jos et ole täysin varma yhdistelmästä, ota yhteyttä jalostusneuvojaan, häneltä saat lisätietoja esim. sopivista väriyhdistelmistä.

Pariutuminen

Useimmiten urosta lainattaessa naaras lähtee astutusmatkalle uroksen luokse. Tällöin naaraan omistajan olisi hyvä ottaa yhteyttä uroksen omistajaan viimeistään puolentoista- kahden viikon kulutta sovitusta astutuspäivästä, sillä silloin naaraasta usein jo näkee, onko se kantavana. Jos naaras on jo selvästi pyöristynyt, on kotiinlähdön aika. Aivan viimeisillään olevaa naarasta ei pidä turhaan kuljettaa, nostella tai muuten häiritä keskenmenon tai poikasten vahingoittumisen vaaran vuoksi.

Jos olet astuttamassa naaraasi omalla uroksellasi, viimeistään tässä vaiheessa uros ja naaras on erotettava, sillä muuten uros astuu naaraan uudestaan synnytyksen jälkeen, jolloin uusi poikue syntyy kolmen viikon päästä.

Naaras on kantavana

Kun naaras on kantavana, on pidettävä tarkaan huolta sen hoidosta ja ruokinnasta. Ruokavalion tulee olla tarpeeksi monipuolinen: kuivaruuan lisäksi esim. puuroa, vihanneksia tai hedelmiä, koiran tai kissan kuivamuonaa valkuaistarpeen täyttämiseksi. Veteen voi lisätä monivitamiinivalmistetta ja ruokaan kalkkijauhetta. Ruokaa annetaan niin paljon kuin hiiri syö. Terraarion sisustukseen kuuluu paljon kuivikkeita, heiniä tai paperisilppua pesänrakennusta varten ja ehkä pesäkoppi, mielellään avattava. Terraario tulee siivota muutamaa päivää ennen odotettua synnytystä, kajoamatta kuitenkaan hiiriäidin suurella vaivalla rakentamaan pesään.

Jotkut kasvattajat antavat kahden naaraan elää yhdessä kun toinen tai molemmat ovat kantavina. Jotkut naaraat ovat erinomaisia kätilöitä, mutta tämä järjestely ei välttämättä sovi sinun hiirillesi. Välillä on käynyt niin, että toinen naaras (se, jolla ei ole omia poikasia) on varastanut kaikki poikaset itselleen ja näännyttänyt ne nälkään kun sillä itsellään ei ole herunut maitoa. Joskus naaraat tappelevat poikasista ja vastaavaa. Kun kaksi naarasta saa poikueensa yhdessä, anna emoille vain yksi pesä - kahden pesän antamisesta voi olla seurauksena tappeluja tai poikasten jatkuvaa rahtaamista pesästä toiseen. Huomaa, että jos naaraasi ja niiden poikaset ovat keskenään samanlaisia värejä, et ehkä pysty erottamaan mikä poikanen on minkäkin naaraan jälkeläinen.

Syntymä

Monet naaraat pyöristyvät viimeisinä raskauspäivinä huomattavasti, toiset eivät ehkä kovinkaan paljon, mutta synnytyksen tietää olevan lähellä, kun naaraan vatsa alkaa käydä muhkuraiseksi, eritoten jos poikasia on paljon. Synnytys tapahtuu n. 19-21 vrk astutuksesta. Poikasten tietää tulleen maailmaa, kun naaras on yhtäkkiä hoikistunut huomattavasti ja pesästä saattaa kuulua poikasten vikinää. Erityisesti ensikertalainen emo voi olla hyvinkin hermostunut, joten pesään ei poikasten ensimmäisinä elinpäivinä saisi koskea, sillä häirittäessä emo voi jopa syödä jälkeläisensä. Jos pesä on tarkistettava sen varalta, että siellä on kuolleita poikasia, on emo poistettava häkistä kun se tulee vapaaehtoisesti ulos pesästä. Tämän jälkeen pesään voi varovaisesti kurkistaa raottamalla pesätarvikkeita esim. pitkällä pumpulipuikolla, jota on hierottu häkin kuivikkeisiin vieraiden hajujen poistamiseksi. Samalla saa jonkin verran vihjeittä poikasten määrästä: onko niitä kaksi vai kaksikymmentä. Poikueen koko riippuu siitä, mistä linjoista naaras on. Useimmiten poikasia on noin 7-10, mutta lähes 20 poikasen poikueitakin syntyy välillä.

Häkin puhdistus on syytä tehdä varovasti, vaihtaen puruja lähinnä käymälänurkasta, ettei emoa häiritä turhaan poikasten ollessa pieniä. Ikävin, mutta tuiki tarpeellinen hiirten kasvattamiseen liittyvä tehtävä on poikasten karsiminen, joka tulee ehdottomasti suorittaa jos poikasia on paljon.

Poikaset kasvavat...

Kun poikaset ovat noin 6-9 päivän ikäisiä, niille alkaa kasvaa turkki. Jos emo on rauhallinen, voi poikasiin jo hieman koskea kun emo on poistettu häkistä. Poikasia voi varovasti silitellä vähän aikaa, kerran päivässä, kun on ensin käsitellyt häkin kuivikkeita vieraiden hajujen torjumiseksi. Hellävarainen käsittely jo tämän ikäisenä helpottaa hiirenpoikasen kesyyntymistä ja tottumista ihmiseen.

Poikasten ollessa 12-15 päivän ikäisiä niiden silmät avautuvat ja ne alkavat ensin pikku hetkeksi kerrallaan poistua pesästä. Jonkin eikaa emo yrittää aina kantaa niitä takaisin, mutta pian huomaa tehtävän toivottomaksi. Vähitellen hiirenalut alkavat myös maistella kiinteää ruokaa äidinmaidon ohella, ja emo lakkaa imettämästä niitä kun ne ovat noin kolmen viikon ikäisiä. Esim. yhdistyksen näyttelyissä ei saa tarjota myytäväksi hiirenpoikasta, joka ei ole täyttänyt viittä viikkoa. Kun poikaset vieroitetaan emosta, on samalla myös uros- ja naaraspoikaset erotettava toisistaan vahinkojen välttämiseksi. On sattunut tapauksia, että hiirinuorukainen on alle viisiviikkoisena astunut naaraspuoliset sisaruksensa. Naaraspoikaset voi huoletta jättää asumaan emonsa kanssa. Myös urokset on parin viikon sisällä vieroituksesta erotettava omiin häkkeihinsä tappelun välttämiseksi.

Mikäli et aio pitää kaikkia poikasia itse, pidäthän huolen siitä, että ne pääsevät hyvään kotiin, tai jos viet niitä eläinkauppaan, katso että se on tasokas ja eläimiä hoidetaan siellä hyvin. Jos hiiripoikasesi uudessa kodissa ei ole ennen ollut hiiriä, kannattaa poikasen mukaan antaa mahdollisesti kirjalliset hoito-ohjeet. Lisäksi sinun tulee parhaasi mukaan neuvoa uutta hiirenomistajaa lemmikkinsä hoidossa, yhdistys- ja näyttelytoiminnassa. Tällöin ovat kasvattajan (siis sinun!) neuvot kullanarvoisia.

Teksti: Carita Tiikkainen - Haisulit 1/95, lisäykset ja päivitys Satu Karhumaa